Kuinkas sitten kävikään?

huhtikuu 17, 2007 klo 12:22 ip (Aatteet, Puolueet)

Keskusta ja Vihreät mahtuvat nyt ensimmäistä kertaa Suomen historiassa samaan hallitukseen. Historiaa tutkimalla näiden kahden puolueen välillä vallinnut juopa saattaa alkaa vaikuttaa omituiselta.

Suomalaisen ympäristöliikkeen historia ei ala Vihreästä puolueesta, vaan sen juuret kantavat paljon kauemmaksi historiaan. Oikeastaan jo vanha suomalainen elämäntapa perustui luonnon kunnioitukseen ja sen kanssa sovussa elämiseen. Monet vanhan polven vihreän liikkeen (ei puolueen) edustajat alkoivat huolestua teollistumisen ja kaupungistumisen vaikutuksista ympäristön tilaan jo ennen 1960-lukua.

Suomeksi julkaistiin lukuisia ympäristön ja maailman tilaa käsitelleitä kirjoja jo hyvissä ajoin ennen varsinaista poliittista aktivoitumista. Kuitenkin jo ensimmäisissä kansanedustajissa oli nähtävissä myös ympäristön tilasta huolta kantavia äänenpainoja. Esimerkiksi Maalaisliiton ja Keskustan aatteellisena isänä pidetty Santeri Alkion käyttämä termi maahenki kuvasi ihmisen tervettä suhdetta luontoon.

Teollistumisen ja kulutuksen kiihtyessä kuitenkin yhä useampi myös kaupungeissa alkoi huolestua. Yksi ensimmäisistä yrityksistä nostaa luonnosta huolehtiminen poliittisen keskustelun ytimeen oli Nuoren Keskustan Liiton Helsingin piirijärjestö ry:n perustaminen vuonna 1960-luvulla. Keskustanuorten sisällä aloitettiin 60-luvun lopulla ohjelmatyö, jonka kannattajista sai alkunsa liike, jota tuolloin kutsuttiin vihreäksi aalloksi. Elävinä todisteina tästä Helsingin Keskustanuorten toimistolta löytyy vielä nykyäänkin suuri määrä muun muassa vihreän aallon pinssejä. Vihreä aalto levisi järjestön sisällä ja sen puuhamiehinä toimivat esimerkiksi Aulis Junes, Jouko Loikkanen ja Risto Volanen, joiden poliittisessa opissa myös Matti Vanhanen kasvoi sittemmin. Tavoitteena oli tuoda maanläheinen politiikka myös Helsinkiin ja kaikkiin puolueisiin.

1970-luvun alussa vihreän liikkeen ideat alkoivat saada tulta alleen etenkin pääkaupunkiseudulla. Nuoret aktiivit eivät kuitenkaan olleet asioista yksimielisiä ja puoluetoiminta tuntui jäävän hetkeksi taka-alalle. Koijärven tapahtumien jälkeen vanhimmat aktiivit olivat kiivaasti vastustamassa vihreän puolueen perustamista, mutta myöhemmin mukaan tulleet Heidi Hautala, Pekka Sauri ja Osmo Soininvaara pitivät päänsä ja uusi puolue syntyi. Pentti Linkolan, Eero Paloheimon ja Aulis Juneksen hengenheimolaiset saivat ajan kuluessa nähdä taistolaisten ja elitistien ryhtyvän monopolisoimaan vihreää liikettä yhden puolueen taakse.

Samalla yhteydet Keskustaan olivat erityisen harvassa. Keskustan kannatus laski ja vasta uusimman ympäristöaallon myötä näyttävät uudet tuulet puhaltavan myös Suomen poliittisessa kentässä. Puolueiden aatehistorioiden perusteella mahdollisuuksien toimivaan ja tulokselliseen hallitusyhteistyöhön luulisi olevan erinomaiset. Vaikea maaseudun ja kaupunkikulttuurin yhteensovittaminen ja erilaiset ympäristöt sekä pitkäaikainen epäluulo toisia kohtaan jäytää kuitenkin kenttäväen mielissä.

Näiden epäilyksien hälventämiseksi olisi ehkä molemmissa puolueissa nykyään toimivien nuorten syytä tutustua omaan aatehistoriaan ja niihin toimijoihin, jotka syystä tai toisesta ovat omassa puolueessa joutuneet sivuraiteille omien poliittisten mielipiteidensä takia.

3 Kommenttia

Keskustasta pehmeiden arvojen lipunkantaja

maaliskuu 20, 2007 klo 11:17 ip (Aatteet, Puolueet, eduskuntavaalit)

Kova SDP koki kovan kolauksen
Eduskuntavaalien tulos kertoo selvää kieltä. Kansa oli tyytymätöntä SDP:n politiikkaan. Hallituksessa SDP on profiloitunut monelle suomalaiselle Kari Rajamäen ja Eero Heinäluoman kautta. Näin katsottuna on vaikeaa sanoa, että SDP edustaisi pehmeämpiä arvoja kuin Kokoomus. Rajamäen ansiosta Suomen maahanmuuttopolitiikka ja Ulkomaalaisviraston toiminta on ennen näkemättömän poukkoilevaa ja huonoa. Heinäluoman esiintymiset ovat antaneet sen vaikutelman, että tärkeät ympäristöasiat eivät ole SDP:n asialistalla kärkipäässä. Lisäksi puolue näyttää arvostavan erityisen huonosti nuoria jäseniään ja kykyjään.

Ei ole ihme, että moni jäi vaalipäivänä kotiin nukkumaan ja jätti etsimättä ympäristötietoista ja heikomman asiasta välittävää ehdokasta SDP:n listalta. Niin kauas suomalaisesta todellisuudesta on SDP:n johto tuntunut pudonneen.

SDP:ssä pohditaan nyt varmasti vakavasti heikkoja tuloksia, mutta muutosta kovaan politiikkaan ei ole näkyvissä. Maan suurimmassa kaupungissa Helsingissä on seuraavissa kunnallisvaaleissa markkinarakoa pehmeille keskustalaisille ja alkiolaisille arvoille. Muiden epäonnistuminen luo täällä pohjaa Keskustan kannatuksen nousulle. Huolimatta toisen kansanedustajan menettämisestä, Keskusta oikeastaan eteni jälleen Helsingissä, kun huomioidaan edellisten vaalien pääministerikamppailu Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen välillä. Kunnallisvaaleihin 2004 verrattuna kasvoimme Helsingissä prosentuaalisesti toiseksi eniten jääden vain niukasti jälkeen Kokoomuksesta.

Seuraavasta hallituksesta ja hallitusohjelmasta
Hallitusneuvotteluista tulee nyt erittäin tärkeät. Jos uusi hallitus muodostetaan sinivihreälle pohjalle tulee ainakin maahanmuuttajien, yrittäjien ja lapsiperheiden asema paranemaan. Työttömyydenhoito tulee olemaan myös helpompaa, jollei ammattiyhdistysliike ryhdy työreformin torppaamisen kaltaiseen, työttömyyttä kasvattavaan, vastarintaan. Kokoomuksen kanssa maltillisista palkankorotuksista sopiminen on helpompaa ja rahaa jää työttömien työllistämiseen entistä enemmän. Koska palkkaerot mies- ja naisvaltaisten alojen välillä ovat järkyttävät, joudumme ehkä jopa tilanteeseen, joissa miesvaltaisten alojen palkankorotukset on pakko jäädyttää erojen tasoittamiseksi ja työttömien palkkaamiseksi takaisin töihin.

Keskustalaisten näkökulmasta on erittäin tärkeää saada hallitusohjelmaan ruoan arvonlisäveron alentaminen, opintotuen korotus, fossiilisista polttoaineista luopumiseen kannustavia konkreettisia ideoita ja lähipalveluiden turvaaminen. Näiden tavoitteiden vuoksi potentiaaliseksi hallituskumppaniksi nousevat myös Vihreät. Uskonkin, että Vihreät saavat hallituspaikan, jos heiltä löytyy halua todelliseen vastuun kantamiseen ja yhteistyöhön ainaisen kritisoinnin sijasta.

Kaiken kaikkiaan Suomi saa Keskustan johdolla nyt hallituksen, joka tulee toteuttamaan ihmisiä kannustavaa ja rohkaisevaa, positiivista politiikkaa.

2 Kommenttia

Keskustalainen Helsinki

maaliskuu 15, 2007 klo 9:56 ip (Autoilu, Helsinki-politiikka, Julkinen liikenne, Kevyt liikenne, Puolueet, Ympäristölautakunta, eduskuntavaalit)

Helsingin ympäristölautakunnan jäsenenä haluan kiittää julkisesti Matti Vanhasta tuesta sille linjalle, joka edustaa todellista muutosta Suomen suurimman kaupungin Helsingin siirtymiselle kauaskantoisen kestävän kehityksen linjalle. Tämän illan Ylen vaalitentissä puolueiden väliset teot ja erot vastuun ottamisesta ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ja ympäristökysymyksissä nousivat selkeästi esiin.

Hiiletön Helsinki
Matti Vanhanen on tämän eduskuntavaalikampanjan aikana nostanut esiin kaksi pääkaupunkimme tärkeintä ympäristöpoliittista kysymystä. Ensimmäinen niistä on Helsingin luopuminen hiilen ja öljyn poltosta korvaamalla nämä lämmön-, sähkön ja energiantuotantomuodot puusta saatavilla raaka-aineilla. Illan vaalitentissä kuultiin Eero Heinäluoman ja Jyrki Kataisen suulla selkeästi se energiapolittiinen linja, jota SDP ja Kokoomus ovat Helsingissä ajaneet ja se tärkeimpiin energiapoliittisiin asioihin puuttumattomuus, jota Vihreät ovat Helsingissä vuosikausia harrastaneet ja josta Tarja Cronbergkin tänään vaikeni. Helsingin pitää luopua Matti Vanhasen toivomuksen mukaan Hanasaaren ja Salmisaaren hiilidioksidipäästöisistä voimaloistamme.

Pehmeiden liikennemuotojen Helsinki
Toinen merkittävä kysymys liittyy liikenteeseen. Kevyen liikenteen nostaminen politiikan raskaimmalle huipulle on ollut Matti Vanhaselta helsinkiläisiä erittäin läheisesti koskettava kysymys. Jo vuosikymmeniä kaupunkimme polittisesta keskustelusta liikenteen vähentämiseksi on puuttunut täydellisesti kevyestä liikenteestä huolehtiminen. Siksi pääkaupunkimme on tänään kaikista suurista pohjoismaisista kaupungeista viimeisenä kevyen liikenteen käyttäjäosuuksissa ja ensimmäinen yksityisautoilussa. Autoton keskusta ei tule Helsingissä koskaan toteutumaan, jos keskustelussa puhutaan vain julkisesta liikenteestä ja yksityisautoilusta.

Äänestä muutos Helsinkiin, siihen tarvitaan kahdet vaalit
Kehotan helsinkiläisiä lähtemään sunnuntaina sankoin joukoin vaaliuurnille, jotta saamme vahvemman keskustalaisjohtoisen hallituksen jatkamaan työtään. Lisäksi on erittäin tärkeää, että vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Helsingissä nähdään todellinen muutos puolueiden voimasuhteissa. Sinä päivänä jona yhtä aikaa nähdään Suomessa Keskustan johtama hallitus ja Helsingin kaupunginvaltuustossa suuri keskustalainen ryhmä, tulee alkamaan pääkaupunkimme muuttuminen hiilettömäksi, öljyttömäksi, kevyttä liikennettä ja järkeviä joukkoliikenneyhteyksiä suosivaksi edelläkävijäkaupungiksi.

Muutoksen havina
Osallistuin muutama viikko sitten Ylen Vaaliexpress -lähetykseen, jossa pääsin kommentoimaan Suomen ja Helsingin energiapolitiikkaa. Tämän tv-esiintymisen seurauksena olen saanut runsaasti positiivista palautetta. Palautetta on tullut energia-alan yrittäjiltä, koijärveläisiltä, tutkijoilta, tavallisilta kaduntallaajilta, puoluetovereilta, Keskustan 1960-luvun Vihreän Aallon edustajilta, Vihreiden entisiltä äänestäjiltä ja jopa perustajilta.

Mielenkiintoisimmassa palautteessa minulle kerrottiin, että suomalaisessa politiikassa alkaa vasta nyt näkyä 40 vuoden takainen keskustalainen Vihreän Aallon politiikka. Matti Vanhanen on kuulemma nyt nostanut juuri niitä arvoja esiin, joista keskustanuoret tuolloin kantoivat huolta ja jollaisen poliittisen opin nykyinen pääministerimme aikanaan sai. Minua lämmitti se, että palautteessa oma kekoon kannettu korteni laskettiin tämän politiikkalinjauksen vankkumattomaksi tukirakenteeksi.

Olen varma, että tämä palaute on merkki siitä, että tulemme vielä näkemään päivän, jona muutos tapahtuu ja Helsingin poliittiset voimasuhteet tulevat muuttumaan 1960-luvun Helsingin Keskustanuorista alkaneen Vihreän Aallon poliittisia tavoitteita mukaileviksi.

Kommentoi

Keskustan ehdokkaat Helsingissä

tammikuu 17, 2007 klo 12:53 ip (Puolueet, eduskuntavaalit)

Helsingin Keskusta nimesi eilen viimeiset kaksi eduskuntavaaliehdokastaan. Rakel Hiltusen ja monen muun pettymykseksi Anneli Jäätteenmäki jatkaa uraansa EU-parlamentissa. Viimeiset nimetyt ehdokkaat ovat Anna-Riitta Tunturi ja Riitta Koistinen Mandalios. Keskustalla on nyt Helsingissä 12 naisehdokasta ja yhdeksän miesehdokasta.

Ehdokkaat ovat tässä aakkosjärjestyksessä:

Anneli Aaltola, 50, lastenpsykiatrian osastonhoitaja
Antero Alku, 51, DI, yrittäjä
Ilkka Halava, sit, 43, KTM, johtaja
Alisha Hasan, 18, IB-abiturientti, yrittäjä
Juha Matti Holopainen, 46, vararehtori, toimittaja
Martti Huhtamäki, sit., 71, päätoimittaja, toimitusjohtaja
Dae Jin Hwang, 64, liikunta-alan yrittäjä, opettaja
Marketta Joutsiniemi, 51, OTK, juristi
Seppo Kanerva, 66, kommodori evp.
Mari Kiviniemi, 38, VTM, kansanedustaja
Riitta Koistinen-Mandalios, 72, KL, yrittäjä
Vesa Koskela, 45, lehdenjakaja, valokuvaaja
Ilari Kulmanen, 36, vanhempi konstaapeli, luottamusmies
Ella Lazareva, 40, perhekonsultti, psykologi
Riina Nevamäki, 31, valt.yo., kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustaja
Eila Partanen, 53, merkonomi, palvelupäällikkö
Terhi Peltokorpi, 31, kätilö (AMK), kansanedustaja
Katri Savela, 22, opiskelija
Anna-Riitta Tunturi, 56, FT, opettaja
Merja Vanhanen, 45, lentoemäntä
Juha Väätäinen, 65, taidemaalari, opettaja

7 Kommenttia

Porvari-, sinivihreä-, punamulta- vai sateenkaarihallitus?

tammikuu 17, 2007 klo 11:38 ap (Aatteet, Puolueet, eduskuntavaalit)

Vaalien alla keskustelu tulevasta hallituskokoonpanosta kiihtyy. Ruotsin keskustaoikeiston yhteistyön tuloksellisuus heijastelee myös Suomen poliittiseen keskusteluun.

Viime päivinä SDP:n useiden merkittävien vaikuttajien epäilyt Keskustan ja Kokoomuksen kassakaappisopimuksista tai peräti puolueiden yhteenliittymisestä ovat saanet tulta alleen mediassa. Epäilyjä porvariyhteistyöstä on erittäin vaikea ymmärtää puolueissa, joissa molemmissa esiintyy runsaasti mielipiteitä Keskustan porvarillisuudesta. Useat kokoomuslaiset käyttävätkin yhteistyöstä neutraalia nimitystä sinivihreä hallitus. Keskustan ja Kokoomuksen liittymistä yhdeksi puolueeksi saavat kilpailijat keskustella iäisyyden. Sen toteutuminen ei ole näköpiirissä eikä edes puolueväen keskusteluissa.

Keskustan helsinkiläinen ehdokas Vesa Koskela puolestaan on kampanjoinut sateenkaarihallituksen puolesta. Sateenkaarihallitukseen kuuluisivat Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit, RKP ja mahdollisesti Perussuomalaiset.

Suomalainen monipuoluejärjestelmä rikastuttaa kauniilla tavalla poliittista kielenkäyttöä. Sääliksi käyvät yhdysvaltalaiset, joilla on valittavanaan ainoastaa demokraatti- tai republikaanihallitus. Ei ihme että ihmiset siellä äänestävät hyvin laiskasti. Ilman Keskustaa Suomeakaan ei voitaisi kutsua todelliseksi monipuoluejärjestelmäksi.

5 Kommenttia

Äänioikeusikäraja 16 vuotta

tammikuu 11, 2007 klo 7:15 ap (Globaali demokratia, Nuorisopolitiikka, Puolueet)

Blogi palaa joulutauolta, pukki ei tuonut äänioikeutta 16-vuotiaille
Tuore Helsingin Sanomat julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan pääkaupunkiseudun asukkaista vain 22% myontäisi äänioikeuden 16-vuotiaille. Keskustan kannattajat suhtautuivat ajatukseen suopeimmin, miltei kaksi kertaa lukuisammin kuin muiden puolueiden kannattajat. Äänioikeusikärajan laskeminen on Keskustan virallinen kanta viime puoluekokouksesta.

Helsingin yliopiston tutkija Kari Paakkunainen arvelee eron johtuvan keskustalaisten halusta varmistaa 16-vuotiaiden kannatus perusalueillaan ennen heidän muuttamistaan pois kotoa. Arvio on täysin absurdi, enkä ole koskaan kuullut kenenkään keskustalaisen perustelevan asiaa Paakkunaisen arvelemalla tavalla.

Piilevä  äänioikeusikäraja
Tosiasiassa nykylainsäädännollä nuori saa useimmiten äänestää ensimmäistä kertaa vasta 19- tai 20-vuotiaana. Vaaleja kun ei järjestetä nuoren syntymäpäivien kunniaksi.

Kuka ajaa nuoren asiaa?
Vanhemmat ihmiset ovat haluttomia laskemaan äänioikeusikärajaa kohtalaisen itsekkäistä syistä. Nuoret saattaisivat nimittäin äänestää luottamustehtäviin muita nuoria. Paikat olisivat tietenkin pois vanhoilta ja “viisailta” ihmisiltä. Tosiasia kuitenkin on, että nuoren ihmisen asiaa ajaa parhaiten nuori itse. Jos valtiovarainministerinä toimivalla yli viisikymppisellä miehellä ei ole pienintäkään aavistusta opintotuen määrästä, kuinka hän voisi tehdä siitä järkeviä päätoksiäkään?

Täysin vailla todellisuuspohjaa on myos väite siitä, ettei politiikka kiinnostaisi nuoria. Kehottaisin epäilijoitä joskus kysymään nuorilta, mitä mieltä he ovat esimerkiksi homo- ja lesboparien adoptio-oikeudesta, opintotuista, kevyestä liikenteestä, koulutuksesta, kehitysyhteistyostä, mielenterveyshoidosta tai kaupunkisuunnittelusta. Mielipiteitä loytyy paljon, laidasta laitaan.

Kaikkien aikojen nuorin kansanedustaja on ollut Erkki Liikanen, joka valittiin eduskuntaan 21-vuotiaana. Tästäkin on ehtinyt jo vierähtää 35 vuotta. Tänään eduskunnassa ei ole yhtään todella nuorta kansanedustajaa.

17-vuotias Eeva Kärkkäinen kommentoi Hesarin artikkelissa, että ”jos 16-vuotiaalle sanotaan, että olet kykenemäton tekemään omia päätoksiä, varmaan moni myos kokee niin.” Ajatteleville vastuuntuntoon opetteleville ja oma-aloitteisuuteen kasvatetuille nuorille on tarjottava vaikuttamisen mahdollisuus ennen kuin maailma ja “viisaat” aloittavat paatoksellista ja valheellista vaakuutustaan siitä ettei vaikuttaa voi.

Suomen on siis aika seurata Iranin, Nicaraguan, Indonesian, Itä-Timorin ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon viitoittamaa demokratian tietä ja laskea näiden tavoin äänioikeusikärajaa 16 vuoteen nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.

5 Kommenttia

Perustulo

joulukuu 4, 2006 klo 9:12 ip (Puolueet, eduskuntavaalit)

Vihreiden malli
Päivän Helsingin Sanomissa esitellään Vihreiden ehdotus perustuloksi. Ensivilkaisulta ilahduin, sillä olen odottanut perustulosta konkreettisia ehdotuksia keskustelunavaukseksi. Vihreiden mallissa nykyisistä sosiaalituista iso osa korvattaisiin 450 euron perustulolla, joka maksettaisiin kaikille täysikäisille suomalaisille tuloihin katsomatta ilman hakemuksia suoraan pankkitileille.

Pettymys – menojen kasvattaminen hyvin toimeentulevien hyväksi
Heti perään kuitenkin petyin, sillä ymmärsin, ettei lehdessä esitelty malli paranna kaikkein heikoimpien asemaa ja lisäksi suurin osa perustulosta menisi jo hyvää palkkaa nostavalle keskiluokalle ja rikkaille. Ehdotuksessa perustuloa maksetaan ainoastaan täysi-ikäisille. Nopean laskutoimituksen mukaan perustuloa maksettaisiin tällä mallilla 20-25 miljardia euroa vuodessa. Summa on kaksi kertaa enemmän kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön määrärahat ensi vuonna ja reilusti puolet Suomen valtion vuoden 2007 budjetista! Malli pitäisi siis pienten tuloluokkien työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset suurinpiirtein entisillä tuloillaa, mutta sen suurin menoerä olisivat tällä hetkellä tukia saamattomat keski- ja hyvätuloiset. En näe tällaista järjestelmää missään tapauksessa tavoiteltavana asiana.

Yksi hyvä puoli perustulossa on. Se vähentäisi byrokratiaa. Mutta nyt esitetty Vihreitten malli kasvattaa valtion menoja tulonsiirtojen ulottuessa rikkaisiin, eikä paranna millään tavalla niiden asemaa, jotka tässä yhteiskunnassa ovat heikoilla. Lisäksi uusien ihmisryhmien tuominen valtion tukien piiriin täytyy jonkun maksaa. Vilkaiskaapa valtion budjettia ja miettikää, mistä rahat ottaisitte?

Byrokratian karsiminen
Mallin pohjalta voidaan kuitenkin herätellä keskustelua byrokratian karsimiseksi. Luulisi valtion pystyvän valvomaan kansalaisiaan sen verran, että kun kerran haluaa tukiakin maksaa, löytyisivät tuettavat ilman, että heidän täytyy rampata Kelan toimistossa jatkuvasti uusia todistuksia toimittamassa ja asiakirjoja täyttämässä. Keskittymiskyvyttömyydestä ja lukihäiriöstä kärsivät kansalaiset kärsivät tästä pahimmin. Joten Kelan virkailijat kenttätyöhön metsästämään työttömiä, opiskelijoita, eläkeläisiä, lapsiperheitä ja heidän tilinumerojaan.

Editoitu myöhemmin: Tämä teksti on kirjoitettu Helsingin Sanomien artikkelista saatujen tietojen pohjalta. Hesari ei maininnut artikkelissa malliin sisältyvästä verotusuudistuksesta.

6 Kommenttia

Keskustalainen maatalouspolitiikka – kriisien vai mahdollisuuksien äärellä

marraskuu 23, 2006 klo 3:45 ip (Puolueet)

Euroopan Liberaalinuorten kilpailukykyseminaari Oslossa on sujunut hyvän yhteishengen merkeissä. Kuumimpia puheenaiheita ovat olleet lapsityövoima, viisumivapaudet, Hollannin vaalit, ilmastonlämpeneminen ja vapaa kauppa.

Ilmastokeskustelut ovat olleet erityisen kiinnostavia Keskustan kannalta, sillä esille on noussut etenkin EU:n ja muiden alueiden kyvyttömyys luoda kasvihuonekaasuja vähentäviä ideoita maataloussektorilla, jonka osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin kolmannes. Ongelma piilee nimenomaan metaanipäästöissä, joita karja tuottaa. Keskustalla olisikin oikea piikkipaikka koko maailmanlaajuisen ongelman ratkaisemisessa, jos onnistuisimme viemään Suomessa läpi uudistuksia, jotka vähentäisivät päästöjä.

Suomalaisen maatalouden kilpailukyvyn kannalta on erittäin tärkeää, että ympäristöongelmien ratkaisuihin liittyvissä kysymyksissä olisimme maailman ykkösiä. Muussa tapauksessa voimme joutua varautumaan kokonaisen elinkeinon häviämiseen.

Myös EU:n kestämättömään maataloustukipolitiikkaan vaikuttamisessa ja uusien ideoiden kehittämisessä kärkipaikka olisi täysin keskustalaisten käsissä. Uskomatonta mutta totta, näissä asioissa nimenomaan meiltä löytyvä tietotaito saattaisi olla näkyvissä olevien suurimpien eurooppalaisten poliittisten muutosten ratkaiseva ja ikuisesti muistoissa säilyvä.

Keskustalaisilla maatalouteen erikoistuneilla poliitikoilla olisi mahdollisuus nousta maailmanlaajuiseen valokehään, kun suurimmat ja vaikeimmat keskustelut maailmanpolitiikassa käydään ympäristöongelmista ja maataloustuista. Tässä olisi suuri mahdollisuus ja haluaisinkin nyt kannustaa teitä asiasta hyvin perillä olevia käyttämään lisää aikaa näiden asioiden parissa ja lähtemään ideoinenne kansainvälisen politiikan areenoille.

Kommentoi

Puoluetuet

marraskuu 20, 2006 klo 11:02 ap (Järjestötyö, Puolueet)

Sunnuntaisuomalainen kertoi eilen SDP:n ja Keskustan olevan Suomen velkaisimmat puolueet. Pienemmät puolueet, Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja RKP ovat täysin velattomia.

Erittäin suuria eroja oli puolueiden rahoituksessa. Vihreiden rahoituksesta peräti 95% oli puoluetukea, kun taas toista ääripäätä edustanut RKP sai rahoituksestaan ainoastaa 44% puoluetukena. Yhteensä puoluetukea maksettiin tänä vuonna 36 miljoonaa euroa eli noin seitsemän euroa suomalaista kohden.

Puoluetukea kritisoidaan usein. Sillä on kuitenkin mahdollista taata demokratian toteutumista, kun tukea käytetään kansalaisten aktiivisuuden nostamiseksi. Ilman tukia suomalainen poliittinen päätöksenteko olisi rikkaampien etuoikeus vielä suuremmassa määrin kuin nykyään.

Suuret erot puolueiden oman varainhankinnan kohdalla kuitenkin hämmästyttävät. Julkiset tuet eivät tänään jakaudu puolueiden aktiivisuuden perusteella. Suurista jäsenmääristä ei palkita. Suuri aktiivisuuskaan ei auta. Ainoa peruste on kansanedustajien määrä. Demokratian kannalta ei ole hyvä asia, että suurta kansalaisaktiivisuutta ei oteta huomioon puoluetuissa. Se on myös vähintään yhtä tärkeää kuin ihmisten valmius rahoittaa puoluetoimintaa. Toisilla on aikaa, toisilla on rahaa.

Kommentoi

Husseinista Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja

marraskuu 6, 2006 klo 1:40 ip (Järjestötyö, Nuorisopolitiikka, Puolueet)

Somalialaissyntyinen Mohamed Abdirahim Hussein valittiin viime torstaina pidetyssä Helsingin Keskustanuorten syyskokouksessa piirin puheenjohtajaksi. Käsittääkseni tämä on ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun somalialaissyntyinen ihminen valitaan poliittisen piirijärjestön johtajaksi.

Suomessa somalialaissyntyisiä ihmisiä on noin 6000. Moni heistä on äärimmäisen vaikeista olosuhteista sodan keskeltä Suomeen paenneita. Poliittinen tilanne Somaliassa on edelleen epävakaa.

Hyvin moni Suomeen maasta muuttanut on jo kotiutunut tänne. Nuorista ihmisistä moni on syntynyt täällä tai elänyt ainakin suuren osan elämästään täällä. Monille heistä Somaliaan muuttaminen ei ole todennäköistä, ajankohtaista tai edes haaveissa.

Somalialaisille on ollut Suomessa erityisen vaikeaa saada kansalaisuutta. Ei voi mitenkään olla kohtuullista, että kansalaisuuspäätöstä joutuu odottamaan viisi tai jopa kymmenen vuotta. Somaliasta on miltei mahdotonta nykyään saada tietoa Suomeen muuttaneiden henkilöiden taustoista. Tarvittavat tiedot kansalaisuuden saamiseen tulee kuitenkin pystyä löytämään lyhyemmässä ajassa.

Onnea Husseinille vaativaan ja tärkeään tehtävään!

2 Kommenttia

« Older entries