Helsingin ympäristölautakunnan jäsenenä haluan kiittää julkisesti Matti Vanhasta tuesta sille linjalle, joka edustaa todellista muutosta Suomen suurimman kaupungin Helsingin siirtymiselle kauaskantoisen kestävän kehityksen linjalle. Tämän illan Ylen vaalitentissä puolueiden väliset teot ja erot vastuun ottamisesta ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ja ympäristökysymyksissä nousivat selkeästi esiin.

Hiiletön Helsinki
Matti Vanhanen on tämän eduskuntavaalikampanjan aikana nostanut esiin kaksi pääkaupunkimme tärkeintä ympäristöpoliittista kysymystä. Ensimmäinen niistä on Helsingin luopuminen hiilen ja öljyn poltosta korvaamalla nämä lämmön-, sähkön ja energiantuotantomuodot puusta saatavilla raaka-aineilla. Illan vaalitentissä kuultiin Eero Heinäluoman ja Jyrki Kataisen suulla selkeästi se energiapolittiinen linja, jota SDP ja Kokoomus ovat Helsingissä ajaneet ja se tärkeimpiin energiapoliittisiin asioihin puuttumattomuus, jota Vihreät ovat Helsingissä vuosikausia harrastaneet ja josta Tarja Cronbergkin tänään vaikeni. Helsingin pitää luopua Matti Vanhasen toivomuksen mukaan Hanasaaren ja Salmisaaren hiilidioksidipäästöisistä voimaloistamme.

Pehmeiden liikennemuotojen Helsinki
Toinen merkittävä kysymys liittyy liikenteeseen. Kevyen liikenteen nostaminen politiikan raskaimmalle huipulle on ollut Matti Vanhaselta helsinkiläisiä erittäin läheisesti koskettava kysymys. Jo vuosikymmeniä kaupunkimme polittisesta keskustelusta liikenteen vähentämiseksi on puuttunut täydellisesti kevyestä liikenteestä huolehtiminen. Siksi pääkaupunkimme on tänään kaikista suurista pohjoismaisista kaupungeista viimeisenä kevyen liikenteen käyttäjäosuuksissa ja ensimmäinen yksityisautoilussa. Autoton keskusta ei tule Helsingissä koskaan toteutumaan, jos keskustelussa puhutaan vain julkisesta liikenteestä ja yksityisautoilusta.

Äänestä muutos Helsinkiin, siihen tarvitaan kahdet vaalit
Kehotan helsinkiläisiä lähtemään sunnuntaina sankoin joukoin vaaliuurnille, jotta saamme vahvemman keskustalaisjohtoisen hallituksen jatkamaan työtään. Lisäksi on erittäin tärkeää, että vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Helsingissä nähdään todellinen muutos puolueiden voimasuhteissa. Sinä päivänä jona yhtä aikaa nähdään Suomessa Keskustan johtama hallitus ja Helsingin kaupunginvaltuustossa suuri keskustalainen ryhmä, tulee alkamaan pääkaupunkimme muuttuminen hiilettömäksi, öljyttömäksi, kevyttä liikennettä ja järkeviä joukkoliikenneyhteyksiä suosivaksi edelläkävijäkaupungiksi.

Muutoksen havina
Osallistuin muutama viikko sitten Ylen Vaaliexpress -lähetykseen, jossa pääsin kommentoimaan Suomen ja Helsingin energiapolitiikkaa. Tämän tv-esiintymisen seurauksena olen saanut runsaasti positiivista palautetta. Palautetta on tullut energia-alan yrittäjiltä, koijärveläisiltä, tutkijoilta, tavallisilta kaduntallaajilta, puoluetovereilta, Keskustan 1960-luvun Vihreän Aallon edustajilta, Vihreiden entisiltä äänestäjiltä ja jopa perustajilta.

Mielenkiintoisimmassa palautteessa minulle kerrottiin, että suomalaisessa politiikassa alkaa vasta nyt näkyä 40 vuoden takainen keskustalainen Vihreän Aallon politiikka. Matti Vanhanen on kuulemma nyt nostanut juuri niitä arvoja esiin, joista keskustanuoret tuolloin kantoivat huolta ja jollaisen poliittisen opin nykyinen pääministerimme aikanaan sai. Minua lämmitti se, että palautteessa oma kekoon kannettu korteni laskettiin tämän politiikkalinjauksen vankkumattomaksi tukirakenteeksi.

Olen varma, että tämä palaute on merkki siitä, että tulemme vielä näkemään päivän, jona muutos tapahtuu ja Helsingin poliittiset voimasuhteet tulevat muuttumaan 1960-luvun Helsingin Keskustanuorista alkaneen Vihreän Aallon poliittisia tavoitteita mukaileviksi.

Tunnelinäkö
Jarmo Huhtanen kirjoitti tänään Helsingin Sanomien kolumnissaan Laajasalon Kruunuvuoreen suunnitellusta sillasta. Laajasalon öljysataman lopettaessa toimintansa vapautuu Kruunuvuorenranta asuinkäyttöön. Rakentaminen on käynnistänyt keskustelun Laajasalon yhdistämisestä kantakaupunkiin Hylkysaaren ja Katajanokan kautta. Kaupunkisuunnitteluvirasto ja -lautakunta ovat suunnitelleet meren alittavaa tunnelia Kruunuvuoresta Hylkysaareen ja sieltä edelleen läppäsiltaa Katajanokalle. Tunnelia pitkin voisivat kulkea sekä raitiovaunut että kevyt liikenne.

2.6.2005 kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Antero Alku (kesk) esitti, että kaupunkisuunnitteluvirasto selvittäisi myös sillan rakentamista Hylkysaaren ja Kruunuvuorenrannan välille. Jarmo Huhtasen mukaan lautakunnalla oli tunnelinäkö, kun se äänesti ehdotuksen kumoon äänin 5-4. Alun ehdotusta vastaan äänestivät Maija Anttila (sd), Petteri Oksa (sd), Tatu Rauhamäki (kok), Elina Palmroth-Leino (kok) ja Micaehl Sandbacka (kok). Anteron mukaan häntä vastaan äänestäneet betonipuolueiden edustajat pitivät siltaa maisemaa rumentavana.

Kauneus on katsojan silmässä
Jarmo Huhtanen pohtii kolumnissaan: “Mahtaa olla hieno tunne, kun kauniina kesäpäivänä saa pujahtaa umpinaisen betonikourun rauhoittavaan syliin. Kuvitelkaa, kuinka tunneliin laskeuduttaessa tunkkainen meri-ilma vaihtuu vähitellen tuttuun keltatuoksuun. Hyvin ilmastoidun kusirännin täytyy olla atavistinen kokemus.”

Silta olisi paitsi mukavampi pyöräillä ja kävellä myös turvallisempi ja edullisempi. Laajasalo ja Helsinki ansaitsisivat kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen maamerkiksi mieluummin avaran ja kauniisti kaartuvan sillan kuin pimeässä meren mudassa möngertävän tunnelin. Ehkä pyörien, kävelijöiden ja ratikoiden halutaankin vain pysyttelevän poissa silmistä?

Hankkeeseen perehtymättömille voin suositella tutustumista Antero Alun aihetta koskevaan sivuun täällä.

Tietullit
Pohjoismaiden suurten kaupunkien välisessä ympäristöseminaarissa Kööpenhaminassa keskusteltiin runsaasti Tukholman ja Oslon tietullikokemuksista. Molemmissa kaupungeissa tietullit ovat osoittautuneet erinomaiseksi tavaksi parantaa ilmanlaatua. Hengitettävien pienhiukkasten määrä molempien kaupunkien keskustoissa ja keskusta-alueiden ulkopuolellakin on vähentynyt.

Lisäksi meitä helsinkiläisiä mietitytti kevyen liikenteen suuri määrä muissa kaupungeissa omaan kotikaupunkiimme verrattuna. Vaikka Helsingillä on ollut jo kymmenen vuoden ajan pyöräilyn kaksinkertaistamiskampanja, ei pyöräilijöiden määrä ole tuona aikana lainkaan lisääntynyt. Syy taitaa yksinkertaisesti olla investointien puute.

Metro vs. pikaratikka
Eilen Espoon valtuusto päätti hyväksyä suunnitelman länsimetrosta. Rahaa hankkeeseen palaa 550 miljoonaa euroa. Luonnonsuojeluliittokin ennätti jo kiittelemään päätöstä. Nyt näyttää siltä, että saamme metrorataa lisää yhdeksän kilometriä. Samalla rahalla olisimme rakentaneet huomattavasti nykyaikaisemman ja tehokkaamaan 60 kilometrin pikaratikkaradan, jonka kapasiteetti olisi vastannut metroa ja joka olisi ollut suurimmalle osalle sen käyttäjistä nopeampi ja ihmisläheisempi tapa matkustaa. Lisäksi meillä olisi jäänyt vielä 250 miljoonaa euroa kevyen liikenteen ja muun joukkoliikenteen edistämiseen. Summalla olisi moninkertaistettu pyöräilijöiden määrä, jos siihen olisi ollut tahtoa.

Nyt vaarana on joukkoliikenteen lippujen kallistuminen ja kaupungin autoistuminen. Metrohanke tukee keskustatunnelin rakentamistakin, sillä sen avulla tilat jotka olisi käytetty pikaratikkaan, vapautuvat tunnelihankkeelle. Jos metron hinta lasketaan jokaista kaupunkilaista kohden, jää jokaiselle maksettavaksi 550 euroa. Raha olisi kannattanut käyttää tehokkaammin, jos todella haluamme muuttaa kaupunkiamme ympäristöystävällisemmäksi.

Pyöräilymaaottelu
Kööpenhaminan seminaari oli minulle ensimmäinen kaupungin luottamustehtävien kautta langennut matka. Vaikka nämä matkat ovat saaneet mainetta hurjina ryyppyreissuina, ei ainakaan tämä seminaari ollut sellainen. Itse olisin tosin pärjännyt huomattavasti vaatimattomimmillakin tarjoiluilla ja majoituksilla.

Toivon, että seminaarissa esiin nousseet ehdotukset esimerkiksi pyöräilymaaottelun käynnistämisestä ja yhteisen citypyöräbrändin luomisesta Pohjoismaiden suurten kaupunkien välille, ottaisi tuulta alleen. Toivon myös, että voimme käydä avointa keskustelua siitä, pitäisikö meidänkin seurata Tukholman esimerkkiä tietulliasiassa. Tietullit ovat nimittäin osoittautuneet myös valtaviksi rahasammoiksi kaupungeille.

Ja terveisiä Malmösta. Nyt matka jatkuu kohti Tukholmaa junalla.

Terveisiä Suomenlahdelta MS Gabriellalta. Olen matkalla Kööpenhaminaan Pohjoismaiden suurten kaupunkien ympäristöseminaariin Helsingin ympäristölautakunnan edustajana. Osallistun Kööpenhaminassa myös tanskalaisen demokratiajärjestö Silban seminaarin, jossa käsitellään Valko-Venäjän opposition tilannetta.

Lehdet ovat viime aikoina kirjoitelleet lautakuntien kymmenientuhansien eurojen arvoisista ryyppyretkistä. Meillä on matkassa hyvä porukka, joka varmasti oppii ja on kiinnostunut nimenomaan seminaarin aiheesta. Lisäkseni Kööpenhaminaan lähtevät lautakunnasta Juha Beurling (SDP), Björn Fant (RKP) ja Lea Saukkonen (Kok.) sekä  kaupungin edustajana muunmuassa Pekka Sauri.

Päätin matkustaa paikan päälle laivalla ja junalla. Näin vältän epämiellyttävän ja ympäristöä kuormittavan lentomatkan. Ystäväni pyysi minua muistuttamaan seminaarin lentokoneella matkustavia luvusta 0,040. Se on määrä, jonka lentokone kuluttaa polttoainetta matkustajaa kohden jokaisella kilometrillä.

Rajoitettu nettiaika pakottaa minua lopettamaan kirjoittamisen, mutta lupaan, että lisää tekstiä blogiin tulee matkan jälkeen ilmestymään.