Helsingin ympäristölautakunnan jäsenenä haluan kiittää julkisesti Matti Vanhasta tuesta sille linjalle, joka edustaa todellista muutosta Suomen suurimman kaupungin Helsingin siirtymiselle kauaskantoisen kestävän kehityksen linjalle. Tämän illan Ylen vaalitentissä puolueiden väliset teot ja erot vastuun ottamisesta ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ja ympäristökysymyksissä nousivat selkeästi esiin.

Hiiletön Helsinki
Matti Vanhanen on tämän eduskuntavaalikampanjan aikana nostanut esiin kaksi pääkaupunkimme tärkeintä ympäristöpoliittista kysymystä. Ensimmäinen niistä on Helsingin luopuminen hiilen ja öljyn poltosta korvaamalla nämä lämmön-, sähkön ja energiantuotantomuodot puusta saatavilla raaka-aineilla. Illan vaalitentissä kuultiin Eero Heinäluoman ja Jyrki Kataisen suulla selkeästi se energiapolittiinen linja, jota SDP ja Kokoomus ovat Helsingissä ajaneet ja se tärkeimpiin energiapoliittisiin asioihin puuttumattomuus, jota Vihreät ovat Helsingissä vuosikausia harrastaneet ja josta Tarja Cronbergkin tänään vaikeni. Helsingin pitää luopua Matti Vanhasen toivomuksen mukaan Hanasaaren ja Salmisaaren hiilidioksidipäästöisistä voimaloistamme.

Pehmeiden liikennemuotojen Helsinki
Toinen merkittävä kysymys liittyy liikenteeseen. Kevyen liikenteen nostaminen politiikan raskaimmalle huipulle on ollut Matti Vanhaselta helsinkiläisiä erittäin läheisesti koskettava kysymys. Jo vuosikymmeniä kaupunkimme polittisesta keskustelusta liikenteen vähentämiseksi on puuttunut täydellisesti kevyestä liikenteestä huolehtiminen. Siksi pääkaupunkimme on tänään kaikista suurista pohjoismaisista kaupungeista viimeisenä kevyen liikenteen käyttäjäosuuksissa ja ensimmäinen yksityisautoilussa. Autoton keskusta ei tule Helsingissä koskaan toteutumaan, jos keskustelussa puhutaan vain julkisesta liikenteestä ja yksityisautoilusta.

Äänestä muutos Helsinkiin, siihen tarvitaan kahdet vaalit
Kehotan helsinkiläisiä lähtemään sunnuntaina sankoin joukoin vaaliuurnille, jotta saamme vahvemman keskustalaisjohtoisen hallituksen jatkamaan työtään. Lisäksi on erittäin tärkeää, että vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Helsingissä nähdään todellinen muutos puolueiden voimasuhteissa. Sinä päivänä jona yhtä aikaa nähdään Suomessa Keskustan johtama hallitus ja Helsingin kaupunginvaltuustossa suuri keskustalainen ryhmä, tulee alkamaan pääkaupunkimme muuttuminen hiilettömäksi, öljyttömäksi, kevyttä liikennettä ja järkeviä joukkoliikenneyhteyksiä suosivaksi edelläkävijäkaupungiksi.

Muutoksen havina
Osallistuin muutama viikko sitten Ylen Vaaliexpress -lähetykseen, jossa pääsin kommentoimaan Suomen ja Helsingin energiapolitiikkaa. Tämän tv-esiintymisen seurauksena olen saanut runsaasti positiivista palautetta. Palautetta on tullut energia-alan yrittäjiltä, koijärveläisiltä, tutkijoilta, tavallisilta kaduntallaajilta, puoluetovereilta, Keskustan 1960-luvun Vihreän Aallon edustajilta, Vihreiden entisiltä äänestäjiltä ja jopa perustajilta.

Mielenkiintoisimmassa palautteessa minulle kerrottiin, että suomalaisessa politiikassa alkaa vasta nyt näkyä 40 vuoden takainen keskustalainen Vihreän Aallon politiikka. Matti Vanhanen on kuulemma nyt nostanut juuri niitä arvoja esiin, joista keskustanuoret tuolloin kantoivat huolta ja jollaisen poliittisen opin nykyinen pääministerimme aikanaan sai. Minua lämmitti se, että palautteessa oma kekoon kannettu korteni laskettiin tämän politiikkalinjauksen vankkumattomaksi tukirakenteeksi.

Olen varma, että tämä palaute on merkki siitä, että tulemme vielä näkemään päivän, jona muutos tapahtuu ja Helsingin poliittiset voimasuhteet tulevat muuttumaan 1960-luvun Helsingin Keskustanuorista alkaneen Vihreän Aallon poliittisia tavoitteita mukaileviksi.

Matti Vanhanen otti viime viikolla kantaa Helsingin energiapolitiikkaan. Kritiikki osui oikeaan, sillä Helsinki on pohjoismaisista kaupungeista ylivoimaisesti suurin kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja.

Helsingin energiasta tuotettiin vuonna 2005 54% maakaasulla, 19% kivihiilellä, 19% ydinvoimalla ja vain 8% uusiutuvilla energianlähteillä. Koko Suomen energiasta 24,5% tuotettiin samana vuonna uusiutuvilla energialähteillä.

Asia on helposti korjattavissa. Voisimme esimerkiksi sulkea nyt käytössä olevia kivihiili- ja maakaasulaitoksia ja rakentaa tilalle tuulivoimaloita. Tuulivoiman investointikustannukset ovat noin 1000 euroa/kwh. Tästä toteutuneena esimerkkinä voi pitää esimerkiksi Oulun tuulivoimaloita. Helsingin edustalle on mahdollista rakentaa satoja megawattitunteja tuulivoimaa. Kustannukset olisivat näin ollen huomattavasti pienemmät kuin esimerkiksi länsimetroon kuluvat rahat. Lisäksi tuulivoimalainvestointi tulisi ajan kuluessa kannattavammaksi. Helsingistä tulisi myös omavaraisempi energiantuotantonsa suhteen.

Tuulivoima on vain yksi esimerkki siitä kuinka päästöjämme voitaisiin vähentää. Useat poliitikot ovat asiasta kuitenkin eri mieltä ja tämä tekee päätöksenteosta vaikeampaa. Muun muassa Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara kirjoitti taannoin tuulivoimasta näin:

“Linnut vaihtavat muuttoreittejään eivätkä lennä voimalapuistojen yli. Vesilinnut lentävät matalalla, joten ne murskaantuvat roottoreihin. Porot ja hylkeet pelkäävät ulisevaa ääntä. Matalikoille rakennetut tuulivoimalayksiköt vaikuttavat kalojen elämään. Mahdollisesti silli, ankerias ja lohi muuttavat vaellusreittejään. Kalat ovat erityisen herkkiä matalille äänille, jotka syntyvät roottoreista. Helsingin edustalla olevat matalikot tulee säilyttää sellaisena kuin ne nyt ovat, ilman tuulipuistoja. Ikävä kyllä Ympäristöministeriö on antanut luvan tuulivoimalayksiköiden rakentamiseksi Högsåran saarelle, joka on pala kauneinta Saaristomeren kansallispuistoa. Saamme ihailla “tuulimyllyjä” 12 kilometrin säteellä Saaristomerellä. Mikä on niiden vaikutus linnustoomme, emme vielä tiedä. Kuka tarvitsee tehotonta ja epävarmaa “viherpeippovoimaa”, kun sen ympäristövaikutukset ovat ilmeiset?”

Helsingin edustalla Asko-Seljavaaran pelot eivät kuitenkaan toteutuisi. Vesilinnut eivät lennä tuulivoimala-alueilla kaukana rannoilta. Porot ja hylkeetkään eivät liikuskele siellä. Kalojen vaellusreitit eivät Helsingin edustalla häiriintyisi. Kauempana merellä sijaitsevat voimalat eivät myöskään olisi maisemassa juuri majakoita merkittävämpiä kohteita.

Mieti tulevissa vaaleissa tarkkaan ketä äänestät, sillä sadat miljoonat eurot kannattaa sijoittaa järkevästi. Tulevaisuus palkitsee ympäristöystävällisiin energialähteisiin investoivat.

Helsingin päätöksentekoonkin kaipaisi rohkeutta näissä asioissa.

Hesari ja kävelijät
Viime torstain Helsingin Sanomat kirjoitti ehdokas Matti Vanhasen innostusta kävelyteihin. Samana päivänä sattui olemaan myös Keskustan puoluevaltuuskunnan kokous työpaikallani Apollolla. Leikkasin lehtiartikkelin ja kirjoitin siihen kiitokset Matti Vanhaselle. Hän kommentoi median “vihdoinkin tarttuneen tähän aiheeseen”.

Huolimatta siitä että Helsingin Sanomat puhuu kävelyteistä, Vanhanen tarkoittaa kampanjallaan myös pyöräilijöitä ja muita kevyen liikenteen kulkijoita. Aihe ei median mielestä ole ilmeisesti tärkeä tai kiinnostava.

Raskaudenhulluus
Helsingissä, jossa kevyen liikenteen edistämisen luulisi olevan ykkösaihe liikennesuunnittelussa, tuskin koskaan kuulee puhuttavan julkisuudessa pyöräteistä ja jalkakäytävistä. Sen sijaan ykkösuutisia ovat metroliikenteen kehittäminen, parkkipaikkojen vähäinen määrä, julkisen liikenteen lippujen hinnat tai jotkin muut raskaamman liikenteen investoinnit.

Pölyä ja päästöjä
Pian on taas kevät ja Helsingin katupölytilanne äityy pahaksi. Vanhukset, lapset ja sairaat saavat oireita ja kärsivät katupölystä. Ympärivuotisena ongelmanamme on kaupungin valtavat kasvihuonekaasupäästöt. Niitä ei kannata edes lähteä vertaamaan muiden saman kokoisten ja samalla leveyspiirillä olevien kaupunkien kanssa.

Pyöriä, kävelylenkkejä ja kevättä
Huolimatta monista ympäristöstämme huolestuneista puheista, liikalihavuudesta ja muusta terveytemme heikkenemisestä kukaan ei tunnu täällä osaavan visioida millainen voisikaan olla kaupunki, joka olisi rakennettu kävelijöille ja pyöräilijöille. Muutamalla valveutuneimmilla saattaa olla näkemyksiä autottomasta keskustasta tai huoli lähialueen ulkoilumahdollisuuksista, mutta laajemmat suunnitelmat ja ideat puuttuvat.

Matti Vanhasen laskelmien mukaan kevyen liikenteen investointien kaksin- tai kolminkertaistaminen koko maassa viivästyttäisi maantieinvestointejamme ainoastaan parilla viikolla, jos rahat leikattaisiin sieltä. Aihe ei siis kuulemma ole kiinnostanut mediaa, vaikka itse pääministeri on sitä yrittänyt tuputtaa.

Helsingin rakentaminen suurten ehdoilla on loputtava. Liikenneinvestoinneista parhaat tehtäisiinkin epäilemättä viisivuotiailta kysymällä. Siinä iässä ihminen tuntuu vielä ymmärtävän liikunnan, pyöräilyn, kävelyn, luonnossa liikkumisen ja juoksemisen riemut.

Antaa liikenteen jonoontumisen sijaan siis ketjuuntua. Bensa loppuu. Ketju ei.

Haastoin taannoin tuttujani visioimaan Helsingin rakentamista, kaupunkisuunnittelua ja arkkitehtuuria.

Haasteeseen on tullut runsaasti vastauksia ja sen on lähtenyt myös leviämään. Ainakin seuraavat visiot ovat jo nähneet päivänvalon:

Jaakko Vasankari: Minun kaupunkini
Eeva Kärkkäinen: Helsingistä
Tapio Laakso: Mun kaupunki
Eka bini: Mun stadi
Laura Tuominen: Minun Helsinkini, part one
Timo Riitamaa: Sohvalta käsin ja haukkuen minun kuuluvan kepujugendin parhaimmistoon

Omaa visiointiani Helsingistä löytyy täältä: Helsinki 2027
Alkuperäinen haaste on täällä: Helsinki-kilpailu

Myös sellaiset henkilöt, joita ei ole haastettu voivat lähteä kisaan mukaan ja levittää sanaa. Viedään sitten parhaita ideoita yhdessä eteenpäin!

Haaste
Koska haastoin ystäviäni mukaan pohtimaan Helsingin tulevaisuutta ja kaupunkikuvaa, on vähintään kohtuullista, että jaan myös omia ideoitani vapaaseen levitykseen. Haluan tässä kirjoituksessani visioida, miltä Helsingin tulisi näyttää 20 vuoden kuluttua.

Kävelykeskusta
Tulevaisuuteni Helsinki on etenkin keskustaltaan muuttunut radikaalisti 20 vuodessa. Mannerheimintie on katkaistu autoliikenteeltä eduskuntatalon kohdalta. Myös Pohjois-Esplanadi ja Rautatientorin edustan kadut on muutettu kävelykaduiksi.

Rautatientorin ympäristö Kaisaniemestä Lasipalatsille on muuttunut radikaalimmin kuin mikään muu Helsingin alue. Vielä 2000-luvun alussa harmaalta ja autoistuneelta näyttänyt alue on saanut koristeekseen runsaasti puita, pensaita ja muita istutuksia. Talviaikaan suosituksi tullut luisteluareena Rautatientorilla on muuttunut ympärivuotiseksi. Paikallisliikenteen bussit ja raitiovaunut näyttävät olevan itse rakennuksien ohella ainoat menneestä muistuttavat asiat.

Lihasvoimalla liikkuva kaupunki
Autottoman keskustan toteutumisen lisäksi monet muut hankkeet ovat lisänneet pyöräilijöiden ja muiden lihasvoimalla kulkevien ihmisten määrää kaupungissamme. Kun vuonna 2007 ainoastaan pari prosenttia matkoista tehtiin pyöräillen, on lukema noussut vuonna 2027 yli 15 prosenttiin.

Merkittävimpiä kevyen liikenteen investointeja ovat olleet Kruunuvuorenrannan ja Katajanokan välisen siltayhteyden rakentaminen. Arkkitehtikilpailun perusteella tehty futuristinen ja kaunis silta on helpottanut Itä-Helsingin ja Kantakaupungin välillä kulkevaa kevyttä liikennettä huomattavasti. Lisäksi sillasta on muotoutunut kansainvälisesti merkittävä nähtävyys ja kaupungin uusi maamerkki.

Lasten Helsinki
2000-luvun alussa näytti siltä, että Helsinki oli muuttumassa sinkkujen ja vanhusten kaupungiksi kohonneiden asuinkustannusten ja rauhattoman asuinympäristön vuoksi. Lukuisat muutokset toivat kuitenkin lapset takaisin kaupunkiin.

Helsingin autottomassa keskustassa voi vuonna 2027 nähdä runsaasti lapsia, jotka nauttivat muun muassa Rautatientorin luisteluareenalla tai Kaisaniemen puistoon rakennetussa suuressa leikkipuistossa.

Hernesaaren uusi asuinalue on juuri valmistunut. Siitä tehtiin erityisen lapsiystävällinen. Hernesaaresta Helsingin edustan saariin lähtevät lautat vievät pienokaisia nauttimaan saaristoluonnosta ja sen ihmeistä sekä oppimaan kuinka Itämeren luontoa vaalitaan.

Pikkuputiikkien kaupunki
Uusia asuinalueita kaavoitettaessa Helsinki teki suuren muutoksen aiempina vuosikymmeninä harjoittamaansa politiikkaan, jonka ansiosta kaupunkiin rakennettiin runsaasti suuria liikekeskuksia ja automarketteja.

Jätkäsaaresta, Kruunuvuorenrannasta, Hernesaaresta ja muista uusista asuinalueista muodostui oikeita pikkukauppiaitten paratiiseja. Lukuisat pienet kioskit ja ruokakaupat elävöittävät näitä alueita ja antavat alueiden asukkaille mahdollisuuden tehdä ostoksensa kotinsa lähellä.

Helsinki-Tallinna-Pietari kolmoiskaupunki
Vuonna 2027 on Helsingin ja Tallinnan välinen rautatieyhteys vihdoin valmistunut. Kallis investointi tehtiin pitkän poliittisen väännön seurauksena. Tunnelin rakentamiseen päädyttiin lopulta, kun ymmärrettiin, että rautatieyhteys Baltiaan säästäisi runsaasti luonnonvaroja kestävämmän matkailun takia. Myös maidemme välisten suhteiden uskotaan uuden yhteyden ansiosta runsastuvan. Tunnelin ja uudelleen rakennetun Baltian-Puolan rataverkon ansiosta matkustaminen Keski- ja Itä-Eurooppaan on koko Suomesta lisääntynyt runsaasti.

Toinen merkittävä raideliikenneinvestointi toteutui jo 2020, kun Helsingin ja Pietarin välinen rata muuttui useampiraiteiseksi ja nopeammaksi. Pietarista avattiin samalla ratayhteys Tallinnaan ja kaupungeista onkin alettu käyttää kolmoiskaupunki nimitystä, joka on tietenkin pientä liioittelua.

Uudet rakennustaiteen perinnekohteet
2000-luvun alussa moititut lähiöostarit ovat heränneet uuteen kukoistusaikakauteensa. Kontulan ostarista on tullut suorastaan pienimuotoinen arkkitehtien pyhiinvaelluskohde. Sen katsotaan edustavan 1960-1980 -lukujen arvokasta rakennuskulttuuria parhaimmillaan.

Malmin lentokenttä säilyi myös pitkällisen riitelyn jälkeen. Pitkästä taistelusta oli kuitenkin huomattavaa hyötyä lentokentän tunnettavuuden kannalta. Malmin lentokentälle lopulta rakennettiin – funkkistaiteen museo, terminaalin välittömään läheisyyteen.

Sibeliusmonumentti
Kun päätän kaupunkikierrokseni vuonna 2027, huomaan, että jokin ei ole muuttunut lainkaan. Sibeliusmonumentin läheisyyteen on parkkeerattu kolme turistibussia. Monumentilla parveilee ainakin japanilaisia, kiinalaisia ja espanjalaisia turisteja kamerat kourassaan ja leveä virne naamallaan. Ovatko he matkustaneet kylmään Pohjolaan, oman kotini nurkille, vain nähdäkseen tämän?

P.S. Unohdin kilpailuhaasteessani mainostaa Helsingin Sanomien Omakaupunki-kilpailua, joka löytyy osoitteesta omakaupunki.hs.fi. Tein sinne ehdotuksen Helsingin ja Tallinnan välisestä rautatietunnelista, joka parantaisi Itämeren tilaa korvaamalla kuormittavaa laivaliikennettä sekä yhdistäisi maamme tiiviimmin Itä- ja Keski-Eurooppaan.

Jaakko Vasankari oli ensimmäinen bloggari, joka vastasi haasteeseeni, kirjoittamalla vapaasta tilasta ja joukkoliikenteestä blogissaan.

Jaakko haastoi edelleen mukaan Juhani Lohikosken, Tapio Laakson, Osku Pajamäen, Steen1:n, Eka binin, Pekka Buttlerin, Laura Tuomisen, Timo Riitamaan sekä Aija Typön.

Itse haastan vielä Terhi Peltokorven ja Panu Litmasen kilpailuun mukaan.

Kiistely
Vuorineuvos Krister Ahlström ihmettelee isäinpäivän Helsingin Sanomissa, miksi Helsingissä ei keskustella rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Kaupungista puuttuu iloinen ja luova kansalaisten, poliitikkojen, kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien välinen vuoropuhelu ihannekaupungista. Vuoropuhelun sijalla on kiistelyjä: makasiineista, Myllypuron metsistä, Malmin lentokentän kohtalosta, keskustatunnelista…

K18-alue
Seuraava kiistelynaihe on todennäköisesti lukuisin koulujen sulkemisuhka. Samalla kun kaupunki muuttuu yhdeksi ainoaksi sinkkujen yökerhoksi ja kauppaketjujen pysyväksi messualueeksi, vauhdittaa kaupunki muutosta ajamalla lapset pois K-18 -bisnesalueelta. Samalla murenevat kaupungin juuret. Tulevaisuus ei enää näe Rööperin ja Kallion kasvattamia ihmisiä, joilla on koti ja muistot alueella.

Koko kaupunki on muuttumassa yhteisöttömäksi ei kenenkään maaksi, jota kukaan sen asukas ei ole itse päässyt suunnittelemaan, rakentamaan ja kehittämään.

Valoa (Kruunuvuoren) tunnelin päässä
Valoa kuitenkin näkyy tunnelin päässä. Herättäjänä tuntuu olevan poliitikkojen parjaama media. Helsingin Sanomat on viime aikoina esitellyt mielenkiintoisia hankkeita Kruunuvuoren sillasta tunnelin kautta köysirataan. Samoin esille on päässyt tunneliyhteyden rakentaminen Tallinnaan. Kaupungin suunnitteleminen ja kehittäminen ei voi olla vain kaupunkisuunnitteluviraston tehtävä. Sen kuuluu olla kansalaisten tehtävä.

Haastekilpailu
Haastankin nyt kaikki helsinkiläiset ja kaupunkia tuntevat bloggaajat visioimaan Helsingin rakentamista, arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua. Toivon, että näin hyvät ideat lähtevät jakoon ja toteutuvatkin jonain päivänä. Tarjoan itseäni eniten miellyttävän idean esittelijälle luksuskahvit lisukkeiden kera Taivallahden Café Regatassa. Kilpailuaikaa on vuodenvaihteeseen asti.

Haastan Eeva Kärkkäisen, Alisha Hasanin, Juha Beurlingin sekä Jaakko Vasankarin toimimaan kilpailun pioneereina ja rohkaisemaan ja haastamaan lisää bloggaajia mukaan. Lisäksi toivon hartaasti, että haaste leviäisi poliitikkopiirien ulkopuolelle.

Anneli Jäätteenmäki
Anneli Jäätteenmäki ilmoitti tänä aamuna, että ei lähde ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2007.

Jäätteenmäki kommentoi aamuisessa tiedotteessaan, että “EU:n parlamentissa voi parhaiten saada tuloksia pitkäjänteisellä ja kärsivällisellä työllä. Runsaan kahden vuoden aika parlamentissa on luonut hyvän pohjan vaikuttamiselle. Siksi haluan jatkaa tätä työtä ja työkennellä täysipainoisesti suomalaisten hyväksi eurooppalaisella areenalla. Toivon, että nekin jotka ovat halunneet minua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa ymmärtävät ja hyväksyvät ratkaisuni.”

Helsingin Keskusta
Jäätteenmäen ilmoituksen jälkeen toimittajat ovat aloittaneet kovan kampanjan Keskustan Helsingin piirin ehdokastilanteen selvittämiseksi. Median maailmassa on kiusallista, että vanhojen suurten nimien tilalle täytyy löytää uusia julkkiksia. Helsingin Keskustan piirikokous päättää ehdokkaistaan 30.10. Jäätteenmäen jättäytyminen listan ulkopuolelle ei heikennä Keskustaa. Päinvastoin, Jäätteenmäki voi nyt jatkaa rauhassa tärkeää työtään EU:n parlamentissa ja media löytää uusia kasvoja, joita nostaa julkisuuteen.

Helsingin Keskusta on tehnyt pitkäjänteistä ja kovaa työtä, jotta kansan ääni tulisi kuuluviin. Eduskuntavaaleissa 2007 tullaan näkemään hieno lista hyviä ehdokkaita, jotka ajavat keskustalaisia arvoja: kansanvaltaisuutta, tasa-arvoa, yhteisöllisyyttä, vapautta, rakentavaa rauhan työtä ja ympäristön hyvinvointia pääkaupunkiseudulla. Näille ehdokkaille eivät ole merkittävintä luokkaerot eivätkä kapitalismin tai kommunismin haamut, vaan ihmisyys ja kansanvalta.

Luopuvat kansanedustajat
Helsingissä tullaan näkemään ennennäkemättömän kiinnostavat eduskuntavaalit. Paavo Lipposen (26415 ääntä), Anneli Jäätteenmäen (15704 ääntä), Osmo Soininvaaran (11341 ääntä) , Outi Ojalan (6658 ääntä) , Irina Krohnin (4698 ääntä) ja Pertti Salovaaran (1600 ääntä) äänet ovat varmuudella uudelleen jaossa. Lisäksi Tony Halmeen (16390 ääntä) ehdokkuus on hyvin epävarma ja Leena Harkimon (6690 ääntä) ehdokkuutta ei ole varmistettu, vaikka Kokoomuksen ehdokaslista on muuten lähes valmis.

Näin peräti 80,000 istuvan kansanedustajan ääntä 350,000:sta etsii uutta omistajaa. Mielenkiintoiset vaalit ovat tulossa!

Tunnelinäkö
Jarmo Huhtanen kirjoitti tänään Helsingin Sanomien kolumnissaan Laajasalon Kruunuvuoreen suunnitellusta sillasta. Laajasalon öljysataman lopettaessa toimintansa vapautuu Kruunuvuorenranta asuinkäyttöön. Rakentaminen on käynnistänyt keskustelun Laajasalon yhdistämisestä kantakaupunkiin Hylkysaaren ja Katajanokan kautta. Kaupunkisuunnitteluvirasto ja -lautakunta ovat suunnitelleet meren alittavaa tunnelia Kruunuvuoresta Hylkysaareen ja sieltä edelleen läppäsiltaa Katajanokalle. Tunnelia pitkin voisivat kulkea sekä raitiovaunut että kevyt liikenne.

2.6.2005 kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Antero Alku (kesk) esitti, että kaupunkisuunnitteluvirasto selvittäisi myös sillan rakentamista Hylkysaaren ja Kruunuvuorenrannan välille. Jarmo Huhtasen mukaan lautakunnalla oli tunnelinäkö, kun se äänesti ehdotuksen kumoon äänin 5-4. Alun ehdotusta vastaan äänestivät Maija Anttila (sd), Petteri Oksa (sd), Tatu Rauhamäki (kok), Elina Palmroth-Leino (kok) ja Micaehl Sandbacka (kok). Anteron mukaan häntä vastaan äänestäneet betonipuolueiden edustajat pitivät siltaa maisemaa rumentavana.

Kauneus on katsojan silmässä
Jarmo Huhtanen pohtii kolumnissaan: “Mahtaa olla hieno tunne, kun kauniina kesäpäivänä saa pujahtaa umpinaisen betonikourun rauhoittavaan syliin. Kuvitelkaa, kuinka tunneliin laskeuduttaessa tunkkainen meri-ilma vaihtuu vähitellen tuttuun keltatuoksuun. Hyvin ilmastoidun kusirännin täytyy olla atavistinen kokemus.”

Silta olisi paitsi mukavampi pyöräillä ja kävellä myös turvallisempi ja edullisempi. Laajasalo ja Helsinki ansaitsisivat kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen maamerkiksi mieluummin avaran ja kauniisti kaartuvan sillan kuin pimeässä meren mudassa möngertävän tunnelin. Ehkä pyörien, kävelijöiden ja ratikoiden halutaankin vain pysyttelevän poissa silmistä?

Hankkeeseen perehtymättömille voin suositella tutustumista Antero Alun aihetta koskevaan sivuun täällä.

Tietullit
Pohjoismaiden suurten kaupunkien välisessä ympäristöseminaarissa Kööpenhaminassa keskusteltiin runsaasti Tukholman ja Oslon tietullikokemuksista. Molemmissa kaupungeissa tietullit ovat osoittautuneet erinomaiseksi tavaksi parantaa ilmanlaatua. Hengitettävien pienhiukkasten määrä molempien kaupunkien keskustoissa ja keskusta-alueiden ulkopuolellakin on vähentynyt.

Lisäksi meitä helsinkiläisiä mietitytti kevyen liikenteen suuri määrä muissa kaupungeissa omaan kotikaupunkiimme verrattuna. Vaikka Helsingillä on ollut jo kymmenen vuoden ajan pyöräilyn kaksinkertaistamiskampanja, ei pyöräilijöiden määrä ole tuona aikana lainkaan lisääntynyt. Syy taitaa yksinkertaisesti olla investointien puute.

Metro vs. pikaratikka
Eilen Espoon valtuusto päätti hyväksyä suunnitelman länsimetrosta. Rahaa hankkeeseen palaa 550 miljoonaa euroa. Luonnonsuojeluliittokin ennätti jo kiittelemään päätöstä. Nyt näyttää siltä, että saamme metrorataa lisää yhdeksän kilometriä. Samalla rahalla olisimme rakentaneet huomattavasti nykyaikaisemman ja tehokkaamaan 60 kilometrin pikaratikkaradan, jonka kapasiteetti olisi vastannut metroa ja joka olisi ollut suurimmalle osalle sen käyttäjistä nopeampi ja ihmisläheisempi tapa matkustaa. Lisäksi meillä olisi jäänyt vielä 250 miljoonaa euroa kevyen liikenteen ja muun joukkoliikenteen edistämiseen. Summalla olisi moninkertaistettu pyöräilijöiden määrä, jos siihen olisi ollut tahtoa.

Nyt vaarana on joukkoliikenteen lippujen kallistuminen ja kaupungin autoistuminen. Metrohanke tukee keskustatunnelin rakentamistakin, sillä sen avulla tilat jotka olisi käytetty pikaratikkaan, vapautuvat tunnelihankkeelle. Jos metron hinta lasketaan jokaista kaupunkilaista kohden, jää jokaiselle maksettavaksi 550 euroa. Raha olisi kannattanut käyttää tehokkaammin, jos todella haluamme muuttaa kaupunkiamme ympäristöystävällisemmäksi.

Pyöräilymaaottelu
Kööpenhaminan seminaari oli minulle ensimmäinen kaupungin luottamustehtävien kautta langennut matka. Vaikka nämä matkat ovat saaneet mainetta hurjina ryyppyreissuina, ei ainakaan tämä seminaari ollut sellainen. Itse olisin tosin pärjännyt huomattavasti vaatimattomimmillakin tarjoiluilla ja majoituksilla.

Toivon, että seminaarissa esiin nousseet ehdotukset esimerkiksi pyöräilymaaottelun käynnistämisestä ja yhteisen citypyöräbrändin luomisesta Pohjoismaiden suurten kaupunkien välille, ottaisi tuulta alleen. Toivon myös, että voimme käydä avointa keskustelua siitä, pitäisikö meidänkin seurata Tukholman esimerkkiä tietulliasiassa. Tietullit ovat nimittäin osoittautuneet myös valtaviksi rahasammoiksi kaupungeille.

Ja terveisiä Malmösta. Nyt matka jatkuu kohti Tukholmaa junalla.

Terveisiä Suomenlahdelta MS Gabriellalta. Olen matkalla Kööpenhaminaan Pohjoismaiden suurten kaupunkien ympäristöseminaariin Helsingin ympäristölautakunnan edustajana. Osallistun Kööpenhaminassa myös tanskalaisen demokratiajärjestö Silban seminaarin, jossa käsitellään Valko-Venäjän opposition tilannetta.

Lehdet ovat viime aikoina kirjoitelleet lautakuntien kymmenientuhansien eurojen arvoisista ryyppyretkistä. Meillä on matkassa hyvä porukka, joka varmasti oppii ja on kiinnostunut nimenomaan seminaarin aiheesta. Lisäkseni Kööpenhaminaan lähtevät lautakunnasta Juha Beurling (SDP), Björn Fant (RKP) ja Lea Saukkonen (Kok.) sekä  kaupungin edustajana muunmuassa Pekka Sauri.

Päätin matkustaa paikan päälle laivalla ja junalla. Näin vältän epämiellyttävän ja ympäristöä kuormittavan lentomatkan. Ystäväni pyysi minua muistuttamaan seminaarin lentokoneella matkustavia luvusta 0,040. Se on määrä, jonka lentokone kuluttaa polttoainetta matkustajaa kohden jokaisella kilometrillä.

Rajoitettu nettiaika pakottaa minua lopettamaan kirjoittamisen, mutta lupaan, että lisää tekstiä blogiin tulee matkan jälkeen ilmestymään.