UPIn keskustelutilaisuus
Tapasin eilen Valko-Venäjän oppositiojohtaja Aleksandr Milinkevichin, joka on Suomessa vierailulla. Aamulla hän oli tavannut pääministeri Vanhasen ja iltapäivällä järjestettiin Ulkopoliittisessa instituutissa keskustelutilaisuus, jossa hän oli ainoana puhujana. Paikalla oli noin viitisenkymmentä virkamiestä, lähetystöjen edustajia, poliitikkoja, toimittajia ja muita kiinnostuneita.
Milinkevich oli paikalla hyvissä ajoin. Käyttäytymiseltään hän oli julkisuuskuvansa mukaisesti leppoisa ja rauhallinen. Tilaisuudessa Milinkevich puhui ranskaa.
Opposition tilanne Valko-Venäjällä
Milinkevich kertoi, että Valko-Venäjän viime talvena pidettyjen presidentinvaalien jälkeen yli 1000 opposition kannattajaa oli pidätetty. Heistä yhdeksälle on langetettu pitkät vankeustuomiot. Yli 3500 nuorta on menettänyt työ- tai opiskelupaikkansa oppositiotoimintaan osallistumisensa takia.
Milinkevichin toiveet
Milinkevich vetosi EU-maihin, jotta nämä ja näiden kansalaiset kutsuisivat näitä kaltoin kohdeltuja nuoria vierailemaan, opiskelemaan ja ansaitsemaan rahaa EU-maihin. Normaaleille kansalaisille hän toivoi ilmaisia viisumeita Unionin alueelle, jotta he voisivat tulla katsomaan, miten vapaissa yhteiskunnissa eletään. Lisäksi hän pyysi, että listaa niistä Valko-Venäjän johtajista, joilla ei ole pääsyä EU-alueelle laajennettaisiin tuhansiin uusiin nykyisen hallinnon edustajiin. Milinkevichin mukaan tämä rohkaisisi normaaleja kansalaisia puolustamaan oikeuksiaan ja demokratiaa Lukashenkon diktatuuria vastaan.
Milinkevichin kanssa oli helppoa olla samaa mieltä näistä asioista. Hän vastusti myös lujasti Valko-Venäjän asettamista taloudelliseen saartoon. Voin allekirjoittaa hänen väitteensä siitä, että saarto vain vahvistaisi Lukashenkon kannatusta normaalien kansalaisten kärsiessä EU:n asettamista pakotteista.
Lukashenkosta Venäjän presidentti?
Pari kuukautta sitten venäläinen liberaali radiokanava “Moskovan Echo” teki suorassa radiolähetyksessä tutkimusta Putinin ja Lukashenkon kannatuksesta Venäjällä. Radiolähetykseen soittaneista tuhansista ihmisistä jopa yli 70% olisi valinnut Venäjän presidentiksi Lukashenkon Putinin sijaan. Kun tutkimus toistettiin, tulos oli sama. Radiokanavan kuuntelijakuntaa on pidetty myös liberaalina, joten tutkimustulos on hätkähdyttävä.
Milinkevich kehoittikin suomalaisia seuraamaan erityisen tarkasti Valko-Venäjän kehitystä. Hän muistutti puheessaan, että alunperin itävaltalaisen Hitlerinkin pääsylle Saksan johtoon naureskeltiin. Venäjän johdossa vanhaa neuvostoliittolaista perinnettä vaalivalla Lukashenkolla olisi tällöin hallussaan myös ydinase, muistutti oppositiojohtaja.
Epäilemättä nykyisessä epätasa-arvoisessa venäläisessä yhteiskunnassa etenkin köyhät ihmiset olisivat valmiita kannattamaan Lukashenkon tyyppistä neuvostoliitomaista hallintatapaa. Suomalaisten kannataankin tänään seurata tarkkaan, kuinka tulevassa Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliittoa koskevassa kansanäänestyksessä käy ja miten Putin aikoo toteuttaa tavoitteensa nostaa Valko-Venäjälle myytävän kaasun hintaa 40 USD:sta 200 USD:iin. Milinkevichin mukaan jo yli 100 USD:n hinta romahduttaisi Valko-Venäjän talouden.
Milinkevich privaatisti
Tilaisuuden jälkeen jäimme Esa Harjulan kanssa keskustelemaan Aleksandr Milinkevichin kanssa. Kerroimme, että olimme menossa presidentinvaaleihin vaalitarkkailijoina ja että emme saaneet viisumia. Kerroimme myös, että moni ihminen on ollut kiinnostunut toiminnastamma ja että tulemme jatkossakin toimimaan demokraattisten voimien tukemiseksi maailmalla. Milinkevich kiitti meitä siitä välittämisestä, jota olimme valkovenäläisiä kohtaan osoittaneet. Hän kuitenkin huomautti, että ei suosittele suoraa toimintaa Valko-Venäjällä.
Jäimme kummastelemaan hänen pessimististä asennettaan suoraa toimintaa kohtaan. Ehkä Milinkevich oletti meidän pyrkivän radikaaleihin toimiin, jotka vahingoittaisivat valkovenäläistä politiikkaa. Itse en missään tapauksessa ole pyrkimässä suoraan konfliktiin Valko-Venäjän nykyisen hallituksen tai opposition kanssa. Olen vain totuuden etsimisestä, demokratian tukemisesta ja vieraista kulttuureista kiinnostunut nuorisopoliitikko, joka haluaa pitää ovet avoimina kaikkiin suuntiin. Toistaiseksi se on onnistunut.