Helsingin energiapolitiikka

Matti Vanhanen otti viime viikolla kantaa Helsingin energiapolitiikkaan. Kritiikki osui oikeaan, sillä Helsinki on pohjoismaisista kaupungeista ylivoimaisesti suurin kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja.

Helsingin energiasta tuotettiin vuonna 2005 54% maakaasulla, 19% kivihiilellä, 19% ydinvoimalla ja vain 8% uusiutuvilla energianlähteillä. Koko Suomen energiasta 24,5% tuotettiin samana vuonna uusiutuvilla energialähteillä.

Asia on helposti korjattavissa. Voisimme esimerkiksi sulkea nyt käytössä olevia kivihiili- ja maakaasulaitoksia ja rakentaa tilalle tuulivoimaloita. Tuulivoiman investointikustannukset ovat noin 1000 euroa/kwh. Tästä toteutuneena esimerkkinä voi pitää esimerkiksi Oulun tuulivoimaloita. Helsingin edustalle on mahdollista rakentaa satoja megawattitunteja tuulivoimaa. Kustannukset olisivat näin ollen huomattavasti pienemmät kuin esimerkiksi länsimetroon kuluvat rahat. Lisäksi tuulivoimalainvestointi tulisi ajan kuluessa kannattavammaksi. Helsingistä tulisi myös omavaraisempi energiantuotantonsa suhteen.

Tuulivoima on vain yksi esimerkki siitä kuinka päästöjämme voitaisiin vähentää. Useat poliitikot ovat asiasta kuitenkin eri mieltä ja tämä tekee päätöksenteosta vaikeampaa. Muun muassa Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara kirjoitti taannoin tuulivoimasta näin:

“Linnut vaihtavat muuttoreittejään eivätkä lennä voimalapuistojen yli. Vesilinnut lentävät matalalla, joten ne murskaantuvat roottoreihin. Porot ja hylkeet pelkäävät ulisevaa ääntä. Matalikoille rakennetut tuulivoimalayksiköt vaikuttavat kalojen elämään. Mahdollisesti silli, ankerias ja lohi muuttavat vaellusreittejään. Kalat ovat erityisen herkkiä matalille äänille, jotka syntyvät roottoreista. Helsingin edustalla olevat matalikot tulee säilyttää sellaisena kuin ne nyt ovat, ilman tuulipuistoja. Ikävä kyllä Ympäristöministeriö on antanut luvan tuulivoimalayksiköiden rakentamiseksi Högsåran saarelle, joka on pala kauneinta Saaristomeren kansallispuistoa. Saamme ihailla “tuulimyllyjä” 12 kilometrin säteellä Saaristomerellä. Mikä on niiden vaikutus linnustoomme, emme vielä tiedä. Kuka tarvitsee tehotonta ja epävarmaa “viherpeippovoimaa”, kun sen ympäristövaikutukset ovat ilmeiset?”

Helsingin edustalla Asko-Seljavaaran pelot eivät kuitenkaan toteutuisi. Vesilinnut eivät lennä tuulivoimala-alueilla kaukana rannoilta. Porot ja hylkeetkään eivät liikuskele siellä. Kalojen vaellusreitit eivät Helsingin edustalla häiriintyisi. Kauempana merellä sijaitsevat voimalat eivät myöskään olisi maisemassa juuri majakoita merkittävämpiä kohteita.

Mieti tulevissa vaaleissa tarkkaan ketä äänestät, sillä sadat miljoonat eurot kannattaa sijoittaa järkevästi. Tulevaisuus palkitsee ympäristöystävällisiin energialähteisiin investoivat.

Helsingin päätöksentekoonkin kaipaisi rohkeutta näissä asioissa.

9 Kommenttia

  1. tammikuu 30, 2007 klo 12:54 ap

    Sulla on kyllä ärsyttävän vihreitä keloja. Ei viitsi edes haukkua keskustaa noiden kelojen perusteella. Oiskohan sunkin pitänyt lähtee ehdolle?

  2. Tarmo sanoi,

    tammikuu 30, 2007 klo 7:27 ap

    Äläs Riku viitti enää tuota tuulivoimaa hehkuttaa. Sinäkin -entinen Mensan jäsen- et voi olla noin tyhmä.

  3. tammikuu 30, 2007 klo 10:46 ap

    Helsingin edustalla tuulivoima voisi toimia.

  4. Tapio Laakso sanoi,

    tammikuu 30, 2007 klo 11:11 ap

    Jos linnuista ollaan huolissaan niin korkeiden talojen kritisoimisen luulisi olevan sen mistä aloitetaan. Kummasti ollaan kokoomuksessa nyt huolissaan eläimistä, kun sopii oman teollisuuslobbyn tarkoitusperiin.

    Helsingissä pitäisi myös yrittää vetää energiankulutusta alas, niin kuin tietysti kaikkialla. Tämä vaatii tiivimpää rakentamista, parempaa joukkoliikennettä ja liikenteen vähentämistä. Myös rakentamisen matalaenergiaratkaisuilla voitaisiin saada hyviä tuloksia.

  5. joojoo sanoi,

    tammikuu 30, 2007 klo 11:18 ap

    Nih. Suomessa on yksi paha puoli ja se on talvi. Talvella tarvitaan enemmän energiaa kun lämmitetään. Ja pakkasella vielä enemmän. Kovalla pakkasella on usein tyyntä. Mutta kiva että joku uskoo muihinkin energian muotoihin ku ydinvoimaan.

  6. asenne sanoi,

    tammikuu 31, 2007 klo 2:04 ip

    Tarmohan se siinä. Ja miten niin entisiä? ;-) Muistan vielä katkerasti, kun pesit minut Triviail Pursuitin Globetrotterissa.

    Millä tavalla perustelet, että tuulivoima ei olisi kannattavaa Helsingin edustalla?

  7. Esa Erämaa sanoi,

    helmikuu 19, 2007 klo 4:51 ip

    1000 eurolla saa yli 3 kWh tunnissa energiaa säästävän ilmalämpöpumpun paikalleen asennettuna, 5 kWh tunnissa bensiinienergiaa säästävän kaasuhäkäpytyn ja 10 kWh tunnissa biodieselpolttoainetta valmistavan biodiesellaitteen, jolla voidaan valmistaa kaatopaikalle vietävästä jäterasvasta biodieseliä.
    Otetaan investointipäätöksissä kokonaisuus ja tuottavuusnäkökohdat myös huomioon.
    Huolehditaan ettei politiikkaan valita henkilöitä, jotka verottavat kotimaista energiaa rankemmin kuin tuontienergiaa.
    Ihan turvallisuussyistä..

  8. Mikko sanoi,

    maaliskuu 20, 2007 klo 9:35 ip

    Hienoa että joku muukin ymmärtää miten tuulivoima on kehittynyt törkeen paljon, ja ois todellakin taktista rakentaa kotimaisin voimin Helsingin edustalle tuulivoimapuisto.
    Alkuun pienempi ja katsoa kokemuksia siitä.
    En kyllä ymmärrä mikä niissä olis niin rumaa niinku mummot väittää.
    Hyvää fiilistä tois aina ku näkis ne merellä pyörimässä ja tuottamassa energiaa meiän koneisiin. Oisin ainakin ite opiskellu samantien tuulivoimaloiden huoltajaks,jos sitä duunii vois tehdä stadissa. Tulee niistä sen verran positiivista energiaa ja mielekästä työtä ois tarjolla monelle ympäristön pilaamiseen turhautuneelle.
    Kyllä energian käytöstä pitää olla valmis mun mielestä näinä aikoina maksamaan kohtuu hintakin.

  9. asenne sanoi,

    maaliskuu 20, 2007 klo 11:26 ip

    Ihmiskunta on osoittanut, että kaikesta voidaan rakentaa kaunista tai rumaa. Meillä Helsingissä on kaupunkipolitiikka viime vuosikymmeninä opettanut niille mummoille, että kaikki uusi on rumaa ja ahdasta eikä mitään uutta voi verrata kauneusarvoiltaan niiden tieltä purettuun vanhaan ja kauniiseen.

    En yhtään epäile, etteikö tuulivoimalaa voisi rakentaa niin, että se olisi kauhistus kaikille. Mutta en myöskään yhtään epäile, etteikö meiltä löytyisi niin taitavia arkkitehtejä ja suunnittelijoita, että tuulivoimapuisto olisi miellyttävä näky.

    Täytyy lisäksi muistaa, että tuulivoimalla ei voida tuottaa kaikkea Helsingin energiaa. Lisäksi uusista energialähteistä ei ole mitään hyötyä, jollemme sulje vanhoja saastuttavia kivihiilivoimaloitamme Salmisaaressa ja Hanasaaressa. Taantumukselliset voimat ehtivät jo tyrmätä Vanhasen ajatukset bioenergiasta Helsingissä. Nämä taantumukselliset voimat kannattaa muuten äänestää seuraavissa kunnallisvaaleissa nurin, jos haluaa oikesti hiilettömän Helsingin.


Lähetä kommentti