Myytti nuorten vaikuttamisesta

Haagan ammattikoulu
Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt ovat kiertäneet tänä syksynä yhdessä ammattikouluja. Eilen olimme vierailulla Helsingin tekniikan alan oppilaitoksen Haagan koulutusyksikössä. Kierroksen aikana on tullut selväksi, että suurin osa nuorista kokee poliittisen päätöksenteon heille täysin tavoittamattomana asiana. Monille me olemme olleet ensimmäinen kontakti poliittisiin puolueisiin.

Seuraaminen, osallistuminen ja päätöksenteko
Suomalaiset nuoret on kasvatettu usein seuraamaan tai ainakin tuntemaan velvollisuutta seurata politiikkaa ja ehkä jopa äänestämään. Sen sijaan kannustusta päätöksentekijänä toimimiseen nuoret saavat hyvin vähän tai useimmiten eivät lainkaan.

Tuoreimmassa Nuori Keskusta -lehdessä liittosihteeriehdokas Kiril Häyrinen ihmettelee nykytrendiä, jonka mukaan nuoret pitää saada osallistumaan. “Kehitellään erilaisia nuorten osallisuushankkeita eli jostakin syystä etsitään kaikkia muita vaihtoehtoja kuin puolueita ja poliittisia nuorisojärjestöjä.”

Häyrisen mielestä tämä on sääli, sillä merkityksellisin päätöksenteko tehdään puolueissa ja niiden nuorisojärjestöissä joko olemalla päätöksentekijänä tai osallistumalla ohjelmatyöhön, jonka perusteella edustajat tekevät päätöksiä.

“Nyt rakennamme kaiken maailman osallisuusjärjestelmiä kuten nuorisovaltuustoja, joiden tarkoitus on vaikuttaa päättäjiin, eikä viedä nuoria suoraan päättäjiksi tai osallisiksi ohjelmatyöstä.”

Harvainvalta
Tapio Laakso kommentoi omassa blogissaan kritiikkiä Vihreiden elitistisyydestä vetoamalla tutkimukseen, jonka mukaan Vihreiden äänestäjät tulevat tasaisesti eri tuloluokkien asuinalueilta. Äänestämiskäyttäytymisen osalta tämä pitää epäilemättä paikkansa, mutta todellisina päätöksentekijöinä toimivien ryhmä on Suomessa hyvin homogeeninen.

Nuoret, vanhukset, köyhät, sairaat ja muut vähäosaiset ovat syrjässä sieltä, missä suurimpia päätöksiä tehdään. Kuka voisi paremmin tietää opintotuella selviämisen mahdollisuuksista tai mielenterveyshoidon tilasta kuin opiskelija tai mielenterveyspotilas itse. Tässä suhteessa maailmassa on ollut useita demokraattisempia yhteisöjä kuin tämän päivän Suomi. Demokratian nimissä meidän ei olekaan pakko tyytyä nykyiseen tilanteeseen.

1 kommentti

  1. Tapio Laakso sanoi,

    lokakuu 26, 2006 klo 4:09 ip

    Päätöksentekijöiden joukko on varmasti enemmän tai vähemmän homogeeninen, mutta pointti oli siinä, että Vihreät eivät tässä suhteessa ole sen homogeenisempia kuin muutkaan.


Lähetä kommentti