Meluntorjunta

Melu
Tulin juuri Helsingin ympäristölautakunnan kokouksesta, jossa oli tänään harvinaisen vähän painavaa asiaa. Ainoa keskustelua herättänyt kysymys oli EU:n direktiivi meluntorjunnasta, jonka takia tai ansiosta Helsinki ryhtyy tekemään miltei 100 000 euroa maksavaa konsulttiselvitystä melusta kaupungin alueella. Direktiivin mukaan selvityksen lisäksi Helsingin on tehtävä myös toimintasuunnitelma meluntorjunnasta. Onneksemme pääkaupunkimme on asiassa eurooppalaisessa mittakaavassa edelläkävijä.

Uusi selvitys tullee kuitenkin tuomaan myös uutta tietoa, josta pitää direktiivin mukaan myös tiedottaa kansalaisia. Toimintasuunnitelmaa tehtäessä kansalaisia tulee myös kuulla.

Kaupunkien meluisuus on merkittävä haitta etenkin vanhuksille, lapsille ja sairaille. Myös kevyt liikenne kärsii melusta. Toivon todella, että suuri investointi maksaa itsensä takaisin miellyttävämpänä kaupunkiympäristönä.

Itävalta ja Bosnia & Herzegovina
Muuten politiikan viikko on ollut tylsä. Itävallassa kansallismielinen oikeisto vei voiton parlamenttivaaleissa ja Bosnia & Herzegovinan vaalien tuloksia odotellaan. Ystäväni Majda Zeherovic Liberaalidemokraateista pelkäsi kansallismielisten vievän voiton jälleen, mutta oli samalla luottavainen, että liberaalidemokraatit saavat vihdoin edustajan tai kaksi maan 42 jäseniseen parlamentin ylähuoneeseen.

2 kommenttia

  1. joojoo sanoi,

    lokakuu 3, 2006 at 5:47 ip

    Oikeastiko kotikaupunkini käyttää rahaa moiseen pelleilyyn. Kuitenkin palvelun tuottaa joku tutuntuttu, joka nettoaa sievoiset rahat. Olisi näilläkin nappuloilla voitu tehdä jotain oikeata, vaikka tehdä puomit Länsiväylälle Koivusaaren kohdalle.

    Tiedän, aika terätön kommentti, mutta en parempaakaan keksinyt. Tulen vielä takaisin.

  2. asenne sanoi,

    lokakuu 3, 2006 at 6:21 ip

    Meillä on lautakunnan jäseninä nimenomaan vastuu siitä, että ympäristötoimen rahat käytetään viisaasti. Nyt oli EU-direktiivin takiakin pakko tehdä selvitys melusta. Helsinkiläisten kannalta on tärkeää, että selvitys tehdään sitten kunnolla ja pystymme puuttumaan pahimpiin melupaikkoihin. Selvitys ja sen kulut ovat kertaluontoisia.

    Lautakunnassa meille esitellään asia virkamiesten taholta. Virkamiehet olivat tässä nimenomaisessa selvityksessä kilpailuttaneet eri tahoja. Lautakunnan jäseninä kyselemme ilkeitä kysymyksiä ja jos havaitsemme, että virkamies yrittää saada kaverinsa yritykselle töitä, vaikka se ei osaisi niitä hoitaa, puutumme asiaan.

    Lautakunnan pöytäkirjat ja esityslistat ovat kaikki julkisia. Löydät ne osoitteesta http://www.hel2.fi/ymk/lautakunta/ylk.html. Parhaiten sivun löytää laittamalla hakukoneeseen hakusanaksi Helsingin ympäristölautakunta.

    Kaikki lautakunnan jäsenet ottavat mielellään vastaan palautetta tehdyistä päätöksistä ja tulevista päätöksistä.


Lähetä kommentti